Nyt taitaa kuolema korjata Hannin.

Mie oon yksinkertaisesti kai liian vanha tekemään ruumiillista työtä kaksi päivää putkeen. Valitettavasti en muistanut ottaa kameraa Rauhalaan, joten saatte tyytyä lässytykseeni. Ja saatte luvan uskoa, että tarinassa ei ole pätkääkään liioittelua saati epätotuuksia.

Hennoista varoitteluista huolimatta ostin Motonetistä kottikärryt hintaan 24.95. Papan vanhat kottikärryt sanoivat itsensä irti, ei nekään mitään kestäneet, kun jo noin 35 vuotta vanhoista kärryistä irtosi kahva, siis se meni melkein irtipoikki. Ja kumikin puhkesi pyörästä, joten menin ostamaan mainostettua halpaa kärryä. Sain pahalta haisevan (en saanut selvää, mikä siinä haisi) läjän mukaani, ja mökille päästyäni aloin koota läjästä kärryä. Onneksi olen pahapäistä ja sisukasta sukua. Ja onneksi lähistöllä ei ollut lapsia (kai?) kuuntelemassa. Viivi istui vieressä ja luimisteli korviaan ja katsoi paheksuen kiroilevaa emäntää, mutta piti onneksi kuononsa kiinni.

Ongelma a) ei kokoamisohjetta. No, sehän tarkoittaa sitä, että se on idioottihelppo koottava, eikä sitä voi koota mitenkään väärin. Ei pidä paikkaansa. Sen muuten voi koota väärin, vaikka osat oli olevinaan identtiset. Ongelma b) kun saat kahvat laitettua kiinni ruuvaamalla ruuvit kärryosan reunaan niille tarkoitettuihin reikiin, ei pohjassa olevat reiät sovikaan kohdalleen. On hieman hankala saada ruuvi venymään reikäänsä, joka on noin puolen sentin päässä siitä, missä sen pitäisi olla. Pieni mittavirhe metallissa on kuulkaa iso ongelma naiselle. Ongelma c) ne kyseiset pohjan ruuvit kyllä osuivat kohdalleen siinä tapauksessa, että kahvat laittoi väärinpäin. Naisen logiikalla tietenkin sovittelin kahvat ensin niin, että reiät osuivat kohdilleen. Mutta jos kahvat sai kiinnitettyä, ne sojottivat väärään suuntaan, eikä pyörä rimmannut oikealle kohdalleen. Ongelma d) kun olet saanut puhtaan raivon avulla ne saatanan pohjan ruuvit paikoilleen, niin loppupää lenkottaa niin, että pyörän akseli on kiinnitettävä suunnilleen tyhjän päälle. Mutta kun on heittänyt välillä pari lenkkiä mökin ympäri jakoavain kourassa, käynyt karjumassa metsänreunassa perkeleitä ja tillittänyt pikkuporut päälle, pyörä menee paikalleen. Ja pysyy, perkele,on niin tukevaa tekoa, vaikka onkin Motonetistä ja halpa.

Sunnuntaina aloitin The Urakan. Mökkitien vieressä on orapihlaja-aita ryteikkö, joka joskus on ehkä ollut aita, mutta jo silloin kun ostin mökin, se oli kasvanut rehottavaksi puuryteiköksi, joka alkaa olla pitelemättömissä. Aitaa on noin 100 metriä, huraa, huraa!

Pihaportilla (paskat siinä mitään porttia ole, mutta siinä, missä olisi portti, jos olisi) se kaatuili jo niin hallitsemattomasti, että autolla oli hankala ajaa siitä pihaan. Siispä otin pokasahani ja ajattelin sahata yhden rungon poikki. Konttasin piikkiryteikössä ja sahasin. Sain sen poikki, mutta oli sahattava seuraavakin runko poikki, koska se oli kasvanut niin kiinni oksistaan, ettei yhtä runkoa saanut irrotettua. Kaksi runkoa ei irronnut kolmannesta, eikä kolmas neljännestä.... lopulta sahasin seitsemän runkoa poikki ja kiskoin ne , latvoistaan kiinni juuttuneet rungot kerralla tontin laitaan. Ovat siellä muuten vieläkin. Ja laskin, että siinä tuli katkaistua noin metrin matkalta aitaa, tuloksena oli peräkärryllinen oksaa, joten ehkä en sitten leikkaa koko aitaa alas. Metri/kesä riittää. Laskekaa siitä, koska aita on leikattu alas

Papan työkaluista löytyi myös pensasleikkurit, mutta mallia maalaisromattinen ruosteinen, joten ostin Honkkarista halpisleikkurit. Nyt ei ollut tarkoituksena muotoilla aitaa kauniiksi, tarkoitus oli vain raivata tilaa autoille / traktoreille / pakettiautoille. Aloitin homman. Nips naps, roiskis, räps ja alkoi oksat tippuilla. Hain tukevampia aseita, leikkurit eivät jaksaneet katkaista paksuhkoja oksia. Leikkasin ne oksasaksilla. Jotka kävivät jossain kohtaa liian heiveröisiksi, hain voimasakset. Välillä kärräsin metsänreunaan kottikärrykaupalla oksaa ja taas leikkasin.

Sunnuntaina kuusi tuntia. Tänään kolme tuntia.  

Oman etunne nimissä kannattaa pitää omana tietonaan se että aitaa ei edes pitäisi leikata näin myöhään syksyllä.

Mutta nyt se perse soikoon (voi noinkin sanoa) on leikattu. Kuvatodisteen saatte myöhemmin.

Ja kun tulin kotiin, laittoi kaveri muistutukseksi viestin, että tänään sitten mennään jumpalle. Jee! Menin muuten jumpalle. Siitä en halua keskustella sen enempää. Kun ohjaajana oli uusi tuttavuus, joka veti sellaisen zumba-zorbas-samba-vatsatanssisekoituksen, että meikäläisellä tursusi hiki joka reiästä, ja osa siitä oli ihan pelkkää tuskan - häpeänhikeä, niin jossain vaiheessa kävin sanomassa kaverilleni, että eiköhän meidän ole parasta vaihtaa harrastus posliininmaalaukseen. Jos yritit tallata jaloilla oikeaa kuviota, kädet unohtuivat huitomaan ilmassa omia kuvioitaan (siis tosiaan ihan omia..) ja keskivartalo ei päässyt koko tunnin aikana mukaan yhteenkään liikkeeseen.

Luikin nolona ulos ja päätin, että en menekään tunnin jälkeen alkavaan vesijumppaan. Ihan vaan kun mulla on noi kädet niin kipeät siitä aidan leikkuusta

Menen vaihtamaan tuoreen laastarin perseeseeni