Kävin taas vaihteen vuoksi Susikairassa, kuten tapanani on näköjään vähintään kerran päivässä. Eilen Akka tunnusti vielä lisää omituisuuksiaan, ja sieltä tulikin sitten aihe tämän päivän teemaani: hajamielisyyteen.

Mie olen erittäin hajamielinen ihminen, suvun rasitteita sekin.  Iän myötä olen alkanut tarkkailemaan itseäni, jotta muistaisin esimerkiksi, minne olen matkalla. Olen kymmenet kerran kävellyt pari korttelia ohi määränpäästäni, ajanut autolla väärään paikkaan, kävellyt päin lasisia ovia, sanonut väärässä virastossa toiseen virastoon kuuluvia repliikkejä (verotoimistot ja pankit menee usein sekaisin), puhumattakaan näitä kaikille (I hope) sattuvia juttuja, että menee kauppaan ostamaan maitoa ja tulee kotiin kaksi kassia ruokaa mukanaan, muttei muistanut ostaa maitoa.

Tämä hajamielisyys vaivasi etenkin opiskeluaikana. Kuvitelkaapa itsenne pieneen harjoitusluokkaan, flyygelin päällä pino nuotteja, ja istutte siellä aamukahdeksasta iltakahdeksaan veivaten muutamaa tahtia Provofjevin sonaatista nro 2, koska haluatte siihen juuri oikeat sormitukset ja sävyt. Kun sieltä sitten lähtee pikkutauolle, pään päällä ajatuskuplassa 1/16-nuotteja sikinsokin mustanaan, ja isoilla hehkuvilla kirjaimilla välkkyvä sana SONATA, voi käydä kuten mulle. Löydän itseni seisomasta jonotuslipuke kourassa pankin tiskiltä. Virkailija katsoo odottaen, ja mie katselen ympärilleni pölähtäneenä ja kysyn virkailijalta: mitä mie täällä teen? Siitä voi syntyä elinikäinen trauma.

Sillä kertaa menin sinne kahvilaankin, ja kun menin takaisin konservatoriolle, kerroin tietenkin, lörppä kun olen, kavereille että kävi vähän nolo juttu äsken. Kaverini lohdutti minua sanoen, että älä välitä, hänkin meni yhtenä päivänä pankkiin ja sanoi virkailijalle: meno-paluu Pieksämäelle. Tämä lohdutti suuresti minua häpeän hetkellä.

Suvussani on tosiaan rasitteita, syytän äitini puolen sukua. Äidin silmälasien katoaminen oli lapsuuteni klassikko, ja ette voi uskoa, miten oudoista paikoista silmälasit sitten löytyi, me lapsethan jouduttiin niitä etsimään, kun äiti ei nähnyt ilman laseja. Ne löytyivät metsästä kannolta, pellon reunasta kiven päältä, saunan lauteilta... ja hajamielisyys on periytynyt myös siskoilleni (2 kpl). Pikkusisko meni markka-aikaan R-kioskille ja sanoi myyjälle kirkkaalla, selkeällä äänellä: viis markkaa!

Lopuksi tarina siskoni aviomiehestä, tämä ei ehkä aivan kuulu kategoriaan hajamielisyys, mutta tätä tarinaa on pakko aina kertoa kaikille, ollaan niin siskon kanssa päätetty:

Oli lauantai-ilta, ja siskon alkoi tehdä kovasti mieli saunaolutta ja grillimakkaraa. Mies lupasi lähteä niitä ostamaan. Sisko lämmitti saunan, saunoi ja odotteli miestä takaisin. Ei häntä kuulunut. Kun kello lähenteli puoltayötä,  sisko meni nukkumaan (tapahtui ennen kännykkäaikaa, joten soittaa ei miehelle voinut), mitäpä muutakaan siinä voi.

Aamuyöllä sisko heräsi siihen että taksi tuli pihaan. Hän kurkisteli verhon raosta, ja mieshän se sieltä tuli, hieman horjahdellen, ilman makkaraa, ja oluet oli ilmeisesti miehen mahassa, ei kassissa. Sisko laittoi verhot kiinni ja meni takaisin sänkyyn. Havahtui kuitenkin kohta huomaamaan, että mies ei tullut sisälle, joten uudelleen ikkunaan kurkkimaan. Kesäyön hämyssä näkyi miehen hahmo: hän meni järjestelmällisesti seinän viertä pitkin, rapsutellen tiiliseinää sormillaan. Hitaasti hän eteni, sentti sentiltä, aivan seinässä kiinni, käänsi välillä suuntaa, selvästi jotain etsien. Sisko huokaisi raskaasti, pisti verhot kiinni ja painui nukkumaan.

Aamulla hän kysyi mieheltä, että mitähän sun makkaranhakureissulla tapahtui. Mies tunnusti, että oli tavannut kylällä pari kaveria ja lähtenyt ottamaan yhden oluen kyläkippolaan. Lopulta hän oli omien sanojensa mukaan juonut saavillisen olutta, ja siinä hötäkässä unohtui ne grillimakkaratkin.

Kun hän lopulta tuli taksilla kotiin, hän joutui toteamaan, ettei muista missä siinä hänen itse rakentamassaan talossa, jossa on asunut 25 vuotta, on ovi. Sitä ovea hän etsi, järjestelmällisesti seinää tutkaillen, josko se karmi tulisi vastaan. Ei tullut, mies löysi ainoastaan pannuhuoneen oven, ja nukkui siis pannuhuoneen lattialla päänsä selväksi.

Pahassa paikassa niiden talossa ovi onkin! Kulmauksessa! En yhtään ihmettele, että sen kanssa tuli vaikeuksia!