Viimeinenkin vipeltäjä, rääpäles, jota nimitän hellästi porukan hukkapalaksi, saa tässä oman kertomuksensa.

(Opettelin eilen skannaamaan omin päin valokuvia koneelle. Etsin vanhoja kuvia, onnistuin skannaamaan, mutta kun yritin laittaa niitä omaan kuvagalleriaani, kone sanoi että ovat väärää tiedostotyyppiä. Minkä mie sille voin? Tuli mitä tuli. Mutta sitten mie otin niistä valokuvista valokuvia, ja lisäsin jo Kaksosjätkänkin kertomukseen pari. Kunhan keksin, saako skannatut kuvat vaihdettua toisen plaatuisiksi, vaihdan näiden sotkuisten kuvien tilalle skannatut ja terävämmät)

Kun odotin kaksosia, tiesin että toinen heistä oli tyttö. Selvästi erilainen vauveli jo kohdussa. Kun jätkät tömistelivät ja punnersivat sisuksissani, tyttö rapisteli hiljakseen kohdun seinämiä. Jossain vaiheessa kaksosten kasvu alkoi kulkea eri tahtiin, ja olin sairaalassa tutkittavanakin: poika alkoi ahmia tytönkin ruoka-annokset, ja tytön kasvu hidastui, mutta ei pysähtynyt. Kaksosten tekonimet ennen syntymää, ja vielä kauan syntymän jälkeenkin olivat Lilli ja Putti.

13.6.1991 menin sairaalaan, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Jos vauvat olisivat valmiita, synnytys käynnistettäisiin. Niin sitten tapahtui, ja iltapäivällä klo 14.10 syntyi A-lapsi. Mutta B-lapsi oli kiivennyt kohdun yläreunaan kippuralleen, eikä menannut tulla pois ollenkaan. Likkaa yritettiin houkutella pois sieltä, käänneltiin vatsan läpi ja maaniteltiin. Kun hän vaan pötkötteli tyytyväisenä aikomattakaan tulla pois, karjaisi kätilö: ja tälle kakaralle me annetaan heti selkään! Ilmeisesti se tehosi, koska lopulta tyttö antoi periksi ja syntyi, kello oli 14.30.

Kun näin ensimmäisen kerran Kaksoslikan, oli pakko kysyä: onko se ihan kunnossa? Olin synnyttänyt aiemmin kaksi neljä ja puolikiloista amatsoonia, ja Kaksosjätkäkin painoi syntyessään kolme kiloa. Muttä tämä hukkapätkä näytti aivan broilerilta, pikkuruiset, ohuet raajat sojollaan laihasta vartalosta.

Tyttö osoittautui pienestä koostaan huolimatta terveeksi, sitkeäksi ja veljeään virkummaksi vauvaksi. Vanha, kohta eläkkeelle jäävä hoitaja osastolla sanoi, että hänen muistinsa mukaan heillä ei ole osastolla ollut koskaan niin pientä vauvaa, kaikki parikiloiset oli viety vahvistumaan lastenosastolle. Mutta tyttöpä oli vain pieni kooltaan, muuten aivan terve. Ja hoitajien maskotti. Kun aamuisin menin hakemaan kaksosia omaan huoneeseeni, usein oli tytön sänky tyhjä. Hoitajat tappelivat vuoroistaan, kuka saa hoitaa tuota pientä nukkelasta ja pitää sylissä.



Kun juhannuksen alla lähdimme kotiin, sain mukaani molemmat vauvat, vaikka tyttö painoi vain 1990 grammaa, 45-senttinen pätkä. Tyttö oli kaikkien kokeiden mukaan terve, ja koska minulla oli kokemusta vauvojen hoidosta, tyttökin annettiin kotiin. Eikä mitään ongelmia tullut.

Kaksoslikka on porukan temperamenttisin. Kaksosjätkän kanssa heille syntyi sidos heti alkuunsa, he makoilivat lattialla ja jokeltelivat toisilleen omaa vauvakieltään. Ja kun tyttö oppi hieman aiemmin ryömimään, oli veljen opeteltava heti perässä, ettei jäänyt tytön kyydistä. Ja järjestys oli alusta asti sama: tyttö edellä ja veli perässä. Tässä kuitenkin rinta rinnan:



Kaksosjätkän tarinassa jo kerroinkin, miten sisko osasi uhmailla, kiukutella ja polkea jalkaa. Kun jokin ei mennyt Kaksoslikan mielen mukaan, alkoi raivoaminen, eikä kukaan saanut tulla lähelle. Mielellään piti heitellä myös irtaimistoa seinille, tai edes purra jotain kuin henkensä hädässä. Tyttö yritti kerran kiukuspäissään purra sängynpeittoonkin reikiä, mutta peitto kesti. Tyttö muistaa itse, miten hän kerran oli piirrellyt olohuoneen pöydällä ja varoittanut minua katsomasta piirrosta ennenkuin se on valmis. Olin katsellut telkkaria, ja kääntynyt jossain vaiheessa katsomaan tyttöä, jolloin hän tietenkin raivostui valtavasti, ryttäsi hienon piirustuksen ja lähti huutaen juoksemaan keittiöön purren samalla paperin kulmaa rikki. Samassa tytön ensimmäinen hammas irtos, lensi kiukun tuiskeessa jonnekin lattialle, ja siitähän kaksoslikka vasta pulttasi! Hänen hampaansa oli irronnut, elämän tärkeä tapahtuma, ja nyt sitä hammasta ei ollut missään! Silloinen kiukkukohtaus oli niin valtaisa, että olisi kai melkein ambulanssi tarvittu; luulin että likalla menee henki. Hammas löytyi lattian rakosesta myöhemmin.

Jollei jutut menneet tytön mielen mukaan, usein seurauksena oli kosto: oli varmaa että jostain löytyi vaikkapa kynä, jolla piirrettiin seinään, taulut heiteltiin oman huoneen seiniltä alas, tai kerran hän nappasi keittiön pöydältä äidin keräämät mustikat ja kiikutti ne pihaan ja heitti pensaaseen. Äidillä oli välillä vitsit vähissä!

Veljet pidettiin kurissa. Kaksoslikka laittoi kädet lanteille, jos pojat olivat yltyneet riehumaan ja komensi: Nyt, pojat! Olkaa kungolla!



Kun paha ilma oli saatu purettua sisuksista pois, oli tytöllä selkeästi helpompi olo, samoin äidillä :) Tyttö oli itse aurinko, ja purkaukset olivat ilmeisen tarpeellisia.

Leikit veljen kanssa sujuivat aina riidatta. Aina yhdessä, joka paikassa.



Tytön erityislahjakkuus on musikaalisuus. Musiikki tehosi häneen eri tavalla kuin muihin lapsiini, vaikka kaikki ovat musikaalisia. Kun tyttö makasi vauvana vatsallaan lattialla ja alkoi kuulua musiikkia, hän alkoi keinutella itseään musiikin tahdissa niin että kupsahti aina selälleen. Pianonsoitto aloitettiin 6-vuotiaana, ja Kaksoslikka on siis soittanut yli 10 vuotta. Pari vuotta sitten oli musiikkiopiston rehtori soittanut tytön opettajalle, että Kaksolikka on niin lahjakas, että hänestä pitäisi tehdä musiikin ammattilainen. Tyttö on eri mieltä: hän valitsee jonkin toisen alan. Minkä, se on vielä täysin hämärän peitossa. Olen kuitenkin varma, että hän paikkansa löytää

Tytöstä on kehkeytynyt kaunis ja hoikka nuori nainen, joka jo osaa paremmin hillitä kiukkukohtauksiaan. Kiukku on laantunut ja muuttunut päättäväisyydeksi ja sisukkuudeksi. Yrittääpä välillä opettaa äitiä olemaan "kungolla", ja huokailee usein, että miten näin fiksulla tytöllä voi olla noin hömppä äiti!

Äitini kertoili kerran kaksosille, millainen mie olin pienenä. Tytön silmät levisivät kun hän kuunteli: äiti on ollut täsmälleen samanlainen temperamenttinen kiukkupussi lapsena, minusta on nähnyt jo monta päivää etukäteen, milloin suuri pamaus on tulossa. Ja aivan kuten tyttäreni, olo helpottui aina huomattavasti kun sai purettua ja kiukuttua oikein kunnolla!

Äitinsä tytär! Meidän hukkapala.