maanantai, 22. helmikuu 2016

Mitä kuuluu? Paremmin kuuluu, kiitos!

Mie olen kuulovammainen. Kuulo alkoi heiketä 1980-luvun puolivälissä, ja ensimmäisen kuulokojeen sain 1987. Paskempi juttu asiassa oli, että olen koulutukseltani pianonsoitonopettaja. Meni ammatti, työkyky, ja menetin ison osan elämästäni ja identiteetistäni. Hyvä puoli asiassa oli se, että sain vielä kaksi lasta, jotka sain hoitaa kotona.

Kuulo on heikentynyt vähitellen, Ihan varmaa ei ole, miksi se heikkenee, melko varmaa on, että vamma tuli alunperin sairastamastani kilpirauhastulehduksesta ja sen aiheuttamasta kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Miksi kuulo jatkaa huononemistaan, vaikka sairaus on hoidossa, on vähän arvoitus. Autoimmuuniset sairaudet taitaa olla vähän arvaamattomia.

Edellisen kuulokojeen sain yli kymmenen vuotta sitten *nolo*. Se tehtiin tietokoneella uusimman teknologian mukaan mun kuulokäyräni pohjalta. En kokenut oikein koskaan siitä olevan isoakaan apua. Sitten luovutin, olkoon. Kuuloni on vaikea korjata, koska kuulen matalat äänet normaalisti, sitten käyrä rojahtaa melkein pystyjyrkästi alas, siellä pohjalla on ne korkeat äänet ja suhinat, joita en kuule ollenkaan. Koje on äärimmäisen hankala valmistaa.

Täytyy ehkä sanoa, että onneksi tuli niin paljon muita oireita, että menin lääkäriin. Sieltä kautta sitten lopulta lähetteellä keskussairaalan kuulopolille. Ajatus sinne menemisestä ahdisti suunnattomasti, eikä vähiten sen vuoksi, että kuulovammaisen on vaikea pärjätä virastoissa / lääkärissä / sairaaloissa / sosiaalisissa tilanteissa.. ja toinen syy oli, että olin samaisessa keskussairaalassa kuulopolilla saanut aiemmilla kerroilla todella huonoa kohtelua. Lisäksi hermostutti huimausoireet, pahoinvoinnit,kasvojen toisen puolen puutuminen, korvissa kuuluva kakofonia, tinnituksen paheneminen melkein sietokyvyn rajoille. Kun niistä ynnäilee 1+1+1, saa - etenkin aamuyön tunteina tulokseksi vähintään aivokasvaimen.

Lopulta se käynti olikin suuri huojennus. Ensinnäkin koko osaston henki oli täysin muuttunut. Lääkäri tutki, kuunteli, neuvoi, antoi ohjeita ja diagnoosin oireilleni. Olin arvellut, että oireet eivät liity toisiinsa, mutta varmuus siitä tuli lääkäriltä. Huimaus on asentohuimausta, vaaratonta, joskin paskaa. Pahoinvointi liittyy siihen, ja kasvojen puutuminen purentaan. Ei hätää.

Kuulontutkijan huoneessa olin yli tunnin. Kuulokokeet rasittivat väsymykseen saakka, kuuleminen on täyttä työtä vammaiselle. Mutta se, mikä oli yllätys: tekniikka tosiaan on kehittynyt! Vanha kuulokojeeni laitettiin roskiin korvakappaletta lukuunottamatta. Korvakappaleeseen liitettiin uusi mikrofoniosa, koje laitettiin korvaani, lähetin kaulaan, ja tietokone alkoi rakentaa siinä paikassa mulle uutta kojetta. Noin 10 minuutissa se oli valmis.

002.jpg

Toivon kaikkien kuulovammaisten puolesta, että kojeeseen suhtauduttaisiin, kuten silmälaseihin: sehän on aistivamman korjaamista siinä kuin silmälasitkin. Pahin, mitä mulle on sanottu: yksi aikuinen ihminen näki kojeeni, ja sanoi vain yhden sanan: hyi!

Lähdin sairaalasta lähes viiden tunnin kuluttua sinne tulostani. Mukanani lahjakassi, jossa on mm kuulokojeen hoitovälineet, asentohuimauksen hoito-ohjeet, liuska pattereita ja useampi käyntikortti.

001.jpg

Ja sinänsä loogista: mulle tehdään parhaillaan toista kuulokojetta. Saan siis kojeet molempiin korviin, mikä on nykyään aika yleistä. Eihän huononäköisellekään anneta vain toiseen kehykseen linssiä, miksi siis huonokuuloisen pitäisi kuulla vain toisella korvalla.

Nyt maailma on täynnä ääniä. Niin isoja, että on pitänyt pienentää volyymiä monta pykälää, vaikka koje säädettiin mun kuulon mukaisesti. Ei vain korvat kestä kertaheitolla meteliä, jota aika monet äänistä on.

Eilen illalla olin lenkillä Viivin kanssa. Kaksi pientä lasta oli leikkimässä lumella, ja he alkoivat jutella mulle. Mie kuulin kaiken ja juteltiin pitkän aikaa pulkkamäestä, lumesta ja leikeistä. Voi miten iloiseksi tulinkaan!

 

 

maanantai, 15. helmikuu 2016

Viivi täyttää 8 vuotta

Hei kaikki fanit!

Mulla on tänään synttärit. Tosin ei tässä iässä enää viitsi ikävuosista paljoa puhua, eikä juhlia järjestää, mutta mamma antoi aamulla mulle juustonpalan, se saa riittää. (mamman mielestä, mun puolesta ois voinut antaa vähän kalkkunaakin)

Kun mie tulin mamman luo asumaan, mie olin aika pikkuruinen vielä. Mulla oli aika rankka matka, koska miehän oon kotoisin Tsekeistä. Sieltä mut ensin lennätettiin Suomeen, kentältä Parolaan kenneliin, ja sieltä mamma ja Kaksospoika haki mut yhtenä viikonloppuna. Sitten tää meidän vaihtelevainen yhteiselo alkoi. Näin pienenä yksin maailmalle.

11113705_10153051792424733_2221437403990

Mie kasvoin ja vahvistuin tosi nopeasti, kasvoin kissoistakin ohi. Niin, täällä oli ennestään Iina ja Elli. Ne välillä yritti mua jahdata ja kurmuuttaa, mutta pääsääntöisesti mie määräsin niitä. Ainakin musta tuntuu, ettei ne mahtaneet mulle mitään lopulta.

Iinan kanssa sai aina vähän jonottaa ikkunapaikasta sohvan selkänojalle.

59734_10151336171154733_490378771_n.jpg

Elli sen sijaan, vaikka olikin toisaalta vähän ärhäkämpi luonteeltaan, antoi aina tilaa, ja me vierekkäin räkytettiin ikkunan takana puussa temppuilevalle oravalle. Että mie INHOON oravia! Ärsyttäviä hännänkeikuttajia!

1374922_10151839880659733_473954704_n.jp

Kissat oli ihan kivoja, sitten ne vaan häipyi jonnekin. Ensin Iina, sitten Elli. Oli ne kyllä aika vanhojakin jo, ehkä ne meni palvelutaloon.

Eniten mie kyllä rakastan mun ihmisiä. Mammankin sylissä saa lekotella.

1241423924_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja niiden muksujen, tosin ne on muuttaneet jo kaikki kotoa pois. Mutta käy ne usein täällä mua katsomassa, ja joskus miekin pääsen niiden luo kylään.

1977380_10152169134924733_454460472_n.jp

Useinmiten mie käyttäydyn tosi hyvin, siis pääsääntöisesti. Jos meille joku tulee kylään, mie aina tervehdin tassusta pitäen.

1240492356_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Enkä koskaan, melkein ikinä, noh, nukkuessani tule kerjäämään ruokaa, jos joku syö.

1503811_10152087307209733_1407512129_n.j

Metsästä mie tykkään.

10801795_10152709704554733_6563824749783

ja lumesta

10407981_10152715115009733_7989938863689

Ja ennen tykkäsin hoitaa ja imettää mun vauvoja.

793683_10151329290169733_516961692_o.jpg

Enää mie en jaksa, hoitakoon nuoremmat. Sen verran monta kumiposs... köh.. pentua sentään tuli kasvatettua.

Haavereita sattui, tuli leikkausta ja autokolaria, ja satutin tassunikin viime talvena. Arvatkaa oliko noloa lenkkeillä lääkärin kumihanska takajalassa.

10610838_10152889542334733_9225629842661

Muutaman kerran oon herännyt ihan kauheessa kankkusessa tötterö päässä, mutta aina selvinnyt hengissä.

10431290_10152598678099733_8279366881562

Siitä tulee sanomista, jos mie löydän metsästä hirvenpaskan, ja kierittelen itteni siinä oikein ihanan väriseksi ja hajuiseksi. En tajua, miksi meillä on niin eri maku mamman kanssa hajujen suhteen??

315014_10150390098929733_356415793_n.jpg

Ei se tykkää vihreestä väristäkään, oon kokeillut senkin

11078148_10153154770509733_5206550123873

Ja vaikka mie kuinka katuvana anelen armoa, niin pesulle joudun. Ihan perseestä on! Sitten mie kyllä kostan, ja kastelen mamman kaikki matot ja sohvan märäksi, kun pääsen suihkusta.

965572_10151543049824733_99728275_o.jpg

Mutta kaiken kaikkiaan tää on ollut ihan mukavaa koiran elämää 8 vuotta. Toivottavasti saan vielä elää toisetkin 8 vuotta, sitten voin ehkä muuttaa Iinan ja Ellin perässä sinne palvelutaloon.

Kunnioittaen Viivi

1240492433_img-d41d8cd98f00b204e9800998e






keskiviikko, 3. helmikuu 2016

Säläpostaus mökiltä

Mökki on talviteloilla. Siis mun kakkoskotini, 100-vuotias mökkivanhus Valkealan Kääpälän kylässä. Viimeksi kävin uuden vuoden aikoihin siellä katsomassa, että mökki on pystyssä.

Mökin tupa remontoitiin viimeksi, sitten loppui rahat :) Suunnitelmia on, mm vanhan jalasmökin katto pitäisi uusia ennenkuin on myöhäistä, ja haluaisin myös uudet ulkoportaat ja saunaan uuden vesipadan. Mutta asia kerrallaan.

Pientä fiksausta olen tehnyt. Tuvan nurkassa olevan kaapin halusin säilyttää, vaikka se näytti valkoiselta puulaatikolta. Mutta sinne saa kaikki työkalut ja vermeet mahtumaan hyvin. Sille päätin kuitenkin tehdä vähän kasvojenkohotusta. Tällainen se oli alunperin:
1934443_103544194732_7151090_n.jpg

(kuva on otettu silloin, kun kävin myynnissä olevaa mökkiäni ekan kerran katsomassa)

Mökin tuvan remontti tehtiin yhden vanhan kaappini ympärille. Päätin, että siitä sinisestä kaapista en luovu, ja muu tupa uusittiin sen mukaan, että kaapille piti löytää paikka.

1069301_10151664203434733_1138989687_n.j

Myöhemmin tuo äidiltä perimäni ruusukello löysi niin oman paikkansa seinältä.

Tuosta vanhasta kaapista ideoin nurkkakaapin vähän toisen näköiseksi. Poika auttoi, ja teki mulle salmiakkikuviot, ja vanerista peilit oveen.

Ensimmäinen versio oli tämä:

1908074_10152542918289733_11054023321520

Se ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä. Kuvassa ehkä, mutta luonnossa nuo peilit näyttivät jotenkin väkisit lätkäistyiltä oveen. Irroitin siis oven ja maalasin lisää:

10561617_10152542918739733_1554729286807

Tähän olin tyytyväinen. Kuva vähän latistaa, mutta nuo peilit näkyvät ihan kivasti, vaikka ovat samaa väriä oven kanssa. Anttilasta löysin alennuskorista naulakot avaimille, ja kiinnitin ne kaapin seinälle

Kaappitilan puutetta yritin paikkailla irtohyllyillä. Sain kaverilta kahvipaketin hinnalla vanhat hyllyt, joista poistin kannattimet, ja laitoin tilalle metalliset kannattimet. Maalasin hyllyt ja kiinnitin seinään. Nyt mun jauhot ja ryynit on peltipurkeissa, kaappiin tuli tilaa kummasti.

10562574_10152598406844733_4120993522898

Vanha verhotanko pääsi hyllyn alle, siihen ässäkoukut, ja mukeja roikkumaan.

Eevertti-kotitonttu viihtyy keinussaan edelleen. Talvet se kiikkuu tuvassa, kesät saunakamarissa. Ja ämpärissä on oltava aina tilkkanen konjakkia. Pienessä huppelissa on paljon lystikkäämpi olla.

 


 

tiistai, 2. helmikuu 2016

Viivi trimmaajalla

No hei, kaikki fanit! (mamma ei ikinä voi aloittaa juttua noin, koska sillä ei ole faneja. Sekös sitä nakertaa!)

Eilen mie olin trimmaajalla. Mie arvasin, kun ensin mentiin aamulenkillä metsään päin, mutta sitten ei käännyttykään polulle, että o-ou, tää on sitten menoa taas. Mie tunnistan sen rakennuksen ja oven, ja yritin ulko-ovella ottaa ritolat, mutta ei auttanut. Mut RAAHATTIIN sisälle!

Sen verran täytyy sanoa, että oon tyytyväinen, että mamma vaihtoi toiselle trimmaajalle. Se edellinen oli tosi tympeä. Se moitti mun ulkonäköä, painoa, väitti, että mun turkki on huonolaatuinen, en muka ollut hyvä rotuni edustaja. Paskat ulkonäöstä, siitä me ollaan mamman kanssa samaa mieltä. Sitten yhden kerran mamma tuli hakemaan mua sieltä, ja se nainen aloitti taas, se sanoi sillä kertaa, että istun liikaa siinä pöydällä, pitäisi jaksaa seistä 1 1/2 tuntia (!), ja mun turkki on huonossa kunnossa. Mamma sanoi sille naiselle (joka mäkätti koura ojossa odottaen, että mamma antaa sille rahaa), että onneksi Viivi on luonteeltaan hieno yksilö. Ihmisissäkin nimittäin on luonnevikaisia, eikä tässä huoneessa tarvitse pitkään olla, kun sellaisen bongaa. Mie sanoin mammalle, että heitä yläfemma. Sitten me mentiin, eikä ikinä enää ole sinne menty.

Tää uusi on kiva, nuori nainen, joka jopa nostaa ääntä falsettiin, kun se lässyttää mulle. Kuten mamma. Silti mua pelotti niin, että kun trimmaaja nosti mut syliin, mie vapisin kauttaaltaan. Mamma vaan nauroi! Se sanoi trimmaajalle, että se on aina noin teatraalinen. No entäs sitten! Ei mamma voi tietää, millaista on olla kaksi tuntia pestävänä, ja sen jälkeen liukkaalla pöydällä kynittävänä! Ei se oo kivaa! 

Kotiin tultua mie halusin vähän aikaa levätä.

001.jpg

Sitten mamma sanoi, että nousepas sen verran, että saadaan susta nätti poseerauskuva. Siihen mie sanoin (kts.kuva), että njäääääh, ei millään jaksaisi!

003.jpg

Mutta kampesin sitten itteni pystyyn sen verran, että näette, että mun karva EI ole huonolaatuinen, päinvastoin, kiiltää komeasti! Enkä mie nyt niin pullerokaan ole. Ja sisäinen kauneutenikin loistaa kilpaa turkkini kanssa. Lälläslää, siitäs sait, ilkeä trimmaaja! Se entinen.

004.jpg

Sitten mamma jätti mut yksin. En tykkää yhtään, kun se nolaa mut, laittaa vaatteita päälleen, kun mie iloisena meen eteiseen, ja kysyn, että minne nyt mennään. Se tylysti sanoi, että et sie lähde, mie meen yksin vesijumppaan. Miksi koira muka ei voisi lähteä sinne mukaan? Mie menin mököttämään sen villatakin päälle, ettei se saa sitä päälleen, ja vedin korvat luimuun. Älä tuu sössöttään yhtään enempää enää!

005.jpg
Tuossa kuvassa näkyy paitsi mun turkin komea kiilto, myös paljas, karvaton läntti. Se jäi muistoksi viime kesän suuresta auton villisikojen jahdista.

Ja läski mie en enää ole. Sen sanoi trimmaajakin. Voisinkohan jo saada oikeaa ruokaa, alkaa nuo light-papuset maistuun puulle.

Kunnioittaen Viivi

lauantai, 30. tammikuu 2016

Viivi täällä, hei!

Tuo mamma antaa viimeinkin mun vähän kertoa kuulumisia täällä blogissa. Oli aikakin, ihan tassuja polttelee tämä halu kirjoittaa.

Mullahan on kohta synttärit. 15.2. täytän 8 vuotta, olen siis ihan keski-ikäinen rouva jo. Mutta kuten varmaan moni vaihdevuotinen ihmisnainenkin on huomannut, vaivoja alkaa tulla iän myötä. Ei sillä, että periksi saa antaa, en mie sillä sanonut. Mutta tulin toissasyksynä huomaamaan, että naisen elämä ei aina ole ihan helppoa. Tulee ns vaivoja.

Me oltiin mökillä viimeisiä päiviä syksyllä. Mulla alkoi taas valeraskaus, mie kannoin suussani kumilelua paikasta toiseen ja imetin.

1911208_10152668090999733_41463127777318

Mutta mulla ei ollut ollenkaan hyvä olo, en jaksanut oikein liikkua, koko ajan janotti, ja olo oli kelju. Sitten mamma huomasi, että mun takapuolesta tippuu verta. Se soitti lääkäriin, ja me mentiin sinne samana päivänä.

Sitten se juttu etenikin aika ripeesti. Lääkäri tutki, vei mut sellaiseen kummalliseen kuvaukseen, ja ne tuli sanomaan mammalle, että Viivi on hätäleikattava, koska kohtu on täynnä märkää. Sen jälkeen menikin taju aika pian. Aamulla mie heräsin jokin ihme tötterö päässä.

  • 10473765_10152599985489733_7454136503315

Mie paranin siitä ihmeen nopeasti, jäljelle jäi vaan mahaan arpi. Sekin alkoi nopeasti parantua. No, annetaan nyt tämän kerran mammalle kehuja, se hoiti mua aika huolella. Säikähti tietenkin menettävänsä mut.
 

  • 10714257_10152704803639733_2539278350340

 

Mutta sitten, viime kesänä tapahtui tosi, tosi kurja juttu. Koska mie oon Suuri Metsästäjä ja Terrieri, mie tykkään juosta ohi ajavan auton perässä, ikäänkuin harjoitella sitä tulevaa villisikajahtia varten. Yleensä mie pinkaisin auton perään, kun se oli ajanut ohi, mutta yhtenä lauantai-iltana mökin ohi ajoi auto, eikä mamma ehtinyt huutaa seis-käskyä. Niinpä mie hyökkäsin sen auton kimppuun.

Mie en ihan tiedä, mitä tapahtui. Mie pyörin ensin etupyörän alla, sitten sen auton keskiosan alla, ja lopulta takapyörän alla. Mamma huusi täyttä kurkkua, ja mua sattui ihan kauheesti! Mie ryömin puskaan piiloon, ja (nolo tunnustaa) yritin purra mammaa, kun se tuli ottaan mua pois puskasta.

Se autoa ajanut mökkinaapuri tuli auttaan, kun mammakin meni ihan shokkiin. Lopulta mamma sai lääkärin puhelimen päähän, ja sai ohjeet, miten pitää toimia. Me lähdettiin siitä kaupunkiin, sain maata etupenkillä ja mamma kantoi mut  omaan kotiin ja antoi särkylääkettä. Kun se päivystävä sanoi, ettei hänellä ole tarpeeksi hyviä laitteita kuvaamiseen, niin päätettiin sinnitellä aamuun. Mie kyllä torkahtelin, mamma sensijaan ei nukkunut yhtään, kun piti vahtia, että jos mun tila huononee, niin sitten lähdetään yöllä lääkäriin. No, te arvaatte, mitä siitä olisi seurannut, mutta ei puhuta siitä sen enempää.

Aamulla mie pääsin omalle lääkärille. Ennuste oli huono: ehkä lonkka murtunut, ainakin se on sijoiltaan. Takaristiside mennyttä kalua, luultavasti sisäisiä vammoja, ainakin virtsarakossa. Kohtua mulla ei onneksi ollut, se olisi kyllä litistynyt, kun mun mahan alle oli tullut iso turvonnut pussi, se oli litistynyt auton pyörän alle. Kylkiluita luultavasti mäsänä myös. Mie luulin olevani mennyttä terrieriä!

Mamma lähti kotiin odottelemaan, ja mut nukutettiin ja tutkittiin. Mamma kuulemma käveli noin 13 kilometriä olohuoneen ja keittiön väliä odotellessaan puhelua. Teki jo mielessään vaikeita päätöksiä, kuulin kun se kertoi kaverilleen. Sitten lääkäri soitti. Neljä eri lääkäriä oli katsonut kuvat ja tutkineet mut: Mulla ei ollut ainuttakaan luuta poikki, ei sisäisiä vammoja, ei yhtään mitään muuta kuin kovat kolhut ja kivut. Mun takajalkojen väli oli ihan muroina, siellä oli iso nestepussi, mutta ei isoja vammoja! Mamma istui vetelänä nojatuoliin ja rupes itkemään, niin se kertoi. Taitaa se musta vähän tykätä kuitenkin.

Mie pääsin kotiin, ja sain kamalia särkylääkkeitä. Sellaisia, että vapisin ja näin pöpöjä. Lopulta mamma päätti, että nyt loppui Tramalin syönti, ja se antoi vaan yhtä laatua lääkettä. Pää selveni.

Mutta ei tässä kaikki. Ensinnäkin mun pissa ei ruvennut tulemaan. Se mahan turvotuskin haittasi, mutta mua kyllä pelottikin ulkona ihan kamalasti. En muistanut, mikä mulle oli käynyt. muistin vain ajatuksen villisiosta, ja kuulin koko ajan niiden sorkkien pauhun. Mut oli taas nukutettava, ja mun virtsarakko tyhjennettiin. Onneksi sitten se pissaaminen alkoi onnistua. Mie pissasin ja mamma huusi hallelujaa vieressä. Että pelkkä pissan tulo voi tehdän sen niin onnelliseksi. Vähän yksinkertainen ihminen.

Mutta ei tässäkään kaikki! Jonkin ajan kuluttua mun kyljestä alkoi vuotaa verta.
 

  • 11700934_10153299372849733_2876863597717

Mentiin taas lääkäriin. Kyljestä ajeltiin karvat pois, ja sieltä paljastui, että iho oli kolhiintuessaan mennyt rikki ja tulehtunut. Siitäpä se riemu alkoi! Mamman piti suihkuttaa ja rasvata sitä ihoa monta kertaa päivässä, mie en saanut nuolla sitä (däm!), ja silti se iho meni osittain kuolioon. Kattokaa vaikka kuvaa, aika pahalta näytti.

  • 11204898_10153329892114733_5782893839793

Mamma hoiti kylkeä, ja jollei se olisi sitä niin kovin hoitanut, tuo musta olisi pitänyt leikata siitä pois. Mutta sitten se vaan parani. Hitaasti, mutta parani. Muistona tosin on paljas, karvaton laikku kyljessä, mutta se on vain ulkoista.

Niin ja onneksi se parani, nyt saan vaikka nuollakin kylkeä (tosin se ei ole enää kiinnostavaa, koska se ei ole kiellettyä). Mutta arvatkaa, oliko nöyryyttävää, kun mamma keksi, miten saa estettyä, etten nuole sitä haavaa. No, katsokaa vaikka, kyllä nakersi meikäläisen itsetuntoa tällainen!

  • 11707825_10153296820704733_5125092121548

Mulle puettiin päälle vauvan vaate! Nöyryyttävää! Jossain vaiheessa mamma teki oman patentin, se oli vähän helpompi kestää, joskin ruma:

  • 11260499_10153365246454733_2267127639828

Ja arvatkaapa, opinko mitään. Opin! Villisikojen hyökkäys on vaarallista, ja siitä toipuminen kestää kuukausia. Autoja mie jahtaan kyllä. Eihän niillä mitään tekemistä ollut mun onnettomuuden kanssa.

P.S. Mamma askarteli mökkitien varteen tällaiset kyltit. Ei siitä mene kuin auto / viikko, mutta kuulemma sekin riittää.

  • 11053095_10153304297739733_5961217869702

P.S2. Mamma sanoi, että sai juuri maksettua viimeisen luottokorttilaskun mun eläinlääkärikäynneistä onnettomuuden takia. Oma vika. Miksi ei huutanut seis-käskyä ajoissa!

  •  

  •