Mie olen kuulovammainen. Kuulo alkoi heiketä 1980-luvun puolivälissä, ja ensimmäisen kuulokojeen sain 1987. Paskempi juttu asiassa oli, että olen koulutukseltani pianonsoitonopettaja. Meni ammatti, työkyky, ja menetin ison osan elämästäni ja identiteetistäni. Hyvä puoli asiassa oli se, että sain vielä kaksi lasta, jotka sain hoitaa kotona.
Kuulo on heikentynyt vähitellen, Ihan varmaa ei ole, miksi se heikkenee, melko varmaa on, että vamma tuli alunperin sairastamastani kilpirauhastulehduksesta ja sen aiheuttamasta kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Miksi kuulo jatkaa huononemistaan, vaikka sairaus on hoidossa, on vähän arvoitus. Autoimmuuniset sairaudet taitaa olla vähän arvaamattomia.
Edellisen kuulokojeen sain yli kymmenen vuotta sitten *nolo*. Se tehtiin tietokoneella uusimman teknologian mukaan mun kuulokäyräni pohjalta. En kokenut oikein koskaan siitä olevan isoakaan apua. Sitten luovutin, olkoon. Kuuloni on vaikea korjata, koska kuulen matalat äänet normaalisti, sitten käyrä rojahtaa melkein pystyjyrkästi alas, siellä pohjalla on ne korkeat äänet ja suhinat, joita en kuule ollenkaan. Koje on äärimmäisen hankala valmistaa.
Täytyy ehkä sanoa, että onneksi tuli niin paljon muita oireita, että menin lääkäriin. Sieltä kautta sitten lopulta lähetteellä keskussairaalan kuulopolille. Ajatus sinne menemisestä ahdisti suunnattomasti, eikä vähiten sen vuoksi, että kuulovammaisen on vaikea pärjätä virastoissa / lääkärissä / sairaaloissa / sosiaalisissa tilanteissa.. ja toinen syy oli, että olin samaisessa keskussairaalassa kuulopolilla saanut aiemmilla kerroilla todella huonoa kohtelua. Lisäksi hermostutti huimausoireet, pahoinvoinnit,kasvojen toisen puolen puutuminen, korvissa kuuluva kakofonia, tinnituksen paheneminen melkein sietokyvyn rajoille. Kun niistä ynnäilee 1+1+1, saa - etenkin aamuyön tunteina tulokseksi vähintään aivokasvaimen.
Lopulta se käynti olikin suuri huojennus. Ensinnäkin koko osaston henki oli täysin muuttunut. Lääkäri tutki, kuunteli, neuvoi, antoi ohjeita ja diagnoosin oireilleni. Olin arvellut, että oireet eivät liity toisiinsa, mutta varmuus siitä tuli lääkäriltä. Huimaus on asentohuimausta, vaaratonta, joskin paskaa. Pahoinvointi liittyy siihen, ja kasvojen puutuminen purentaan. Ei hätää.
Kuulontutkijan huoneessa olin yli tunnin. Kuulokokeet rasittivat väsymykseen saakka, kuuleminen on täyttä työtä vammaiselle. Mutta se, mikä oli yllätys: tekniikka tosiaan on kehittynyt! Vanha kuulokojeeni laitettiin roskiin korvakappaletta lukuunottamatta. Korvakappaleeseen liitettiin uusi mikrofoniosa, koje laitettiin korvaani, lähetin kaulaan, ja tietokone alkoi rakentaa siinä paikassa mulle uutta kojetta. Noin 10 minuutissa se oli valmis.
Toivon kaikkien kuulovammaisten puolesta, että kojeeseen suhtauduttaisiin, kuten silmälaseihin: sehän on aistivamman korjaamista siinä kuin silmälasitkin. Pahin, mitä mulle on sanottu: yksi aikuinen ihminen näki kojeeni, ja sanoi vain yhden sanan: hyi!
Lähdin sairaalasta lähes viiden tunnin kuluttua sinne tulostani. Mukanani lahjakassi, jossa on mm kuulokojeen hoitovälineet, asentohuimauksen hoito-ohjeet, liuska pattereita ja useampi käyntikortti.
Ja sinänsä loogista: mulle tehdään parhaillaan toista kuulokojetta. Saan siis kojeet molempiin korviin, mikä on nykyään aika yleistä. Eihän huononäköisellekään anneta vain toiseen kehykseen linssiä, miksi siis huonokuuloisen pitäisi kuulla vain toisella korvalla.
Nyt maailma on täynnä ääniä. Niin isoja, että on pitänyt pienentää volyymiä monta pykälää, vaikka koje säädettiin mun kuulon mukaisesti. Ei vain korvat kestä kertaheitolla meteliä, jota aika monet äänistä on.
Eilen illalla olin lenkillä Viivin kanssa. Kaksi pientä lasta oli leikkimässä lumella, ja he alkoivat jutella mulle. Mie kuulin kaiken ja juteltiin pitkän aikaa pulkkamäestä, lumesta ja leikeistä. Voi miten iloiseksi tulinkaan!