Tänään oli juttu mökistä Kouvolan Sanomissa. Toimittaja ja kaksi valokuvaajaa olivat täällä pari tuntia toissaviikolla, ja tänään sitten näin tulokset.

Heti etusivulla:

Elli pysytteli koko ajan piilossa, mutta Viivi otti kaiken ilon irti ihmisistä, jotka rapsuttelivat ja huomioivat häntäkin.

Kuvat on napattu hätäisesti, ehkä saan näistä selkeämmätkin aikaiseksi, kun keskityn.

Siellähän se Hanni itse pällistelee :)

Mulla on tuo teksti sähköpostissa, joten voin jossain vaiheessa liittää sen tänne ja tehdä siitä vaikka oman postauksen.

Oli kiva kokemus kertailla mökkiprojektini vaiheita, kun joku vaan istui ja kuunteli. Vaikka ei olisi lehteenkään tullut.

Oli pakko siivota mökki vähän perusteellisemmin. Työntää kaikki rojut ja sälät sängyn alle, sekä siihen ainoaan kaappiin. Järjestellä tavarat ja pyyhkiä pölyt ja lattiat. Sen verran harvinaista, että piti ikuistaa kameralla siisti mökki. Miksi piti siivota, kerron vähän myöhemmin.

Tuttuja kuvia monelle.

Huomaatteko pitsiverhoviritelmä tuvan ovessa. Kyllästyin sellaiseen rumaan, muoviseen hyttysverhoon, ja päätin viritellä kirpparilta ostamastani verhokapasta kauniimman esteen hyttysille. Paitsi että Viivi ja Elli takertuivat siihen kiinni. Oli pakko laittaa verhot solmuun ja vetää sivuun.

Talvehtineet pelargoniat tekivät jo välillä kuolemaa ikkunalla. Mutta eivät ihan sentään henkeään heittäneet.

Palomuurin vihertävä sävy on tarkoitus maalata valkoiseksi. Maalit on ostettu, mutta kukaan ei ole tullut pesemään palomuuria niin että pääsisin maalaamaan.. (?)

Ompeluhuoneen pahimmat kangasläjät tungin kaappiin :D

Makkari.

Ei kai mun tarvii laittaa tämän hetken tilannetta kuvina. Kuka täällä oikein sotkee??

Huomenta, kultsipuppelit!

Bloggaaminen maittaa taas. Tässä iässä menee aina hetki ennenkuin tottuu muutoksiin :) (ne HYMIÖT voisin kyllä huolia takaisin, niillä olisi kiva värittää tekstiä.)

Tässä välissä on tapahtunut sellainen kurjempi kämmäys, että ajoin kauppakeskuksen parkkipaikalla peruttaessani autoni perseen toisen naisen auton persettä vasten. Kurjan homman siitä teki eritoten se, että se nainen muutti kertomustaan siihen mennessä kun poliisit tulivat paikalle, mulla ei ollut todistetta siitä, etteikö hän olisi vekslannut autoaan siinä kuin miekin (kuten hän mulle ensimmäisessä versiossaan kertoi tehneensä, mutta muutti tarinaa poliiseille) ja näinollen musta leivottiin syyllinen. Kun soitin poliiseja paikalle, nainen selkeästi neuvotteli kaverinsa kanssa uuden version, kuulin myös kun se kaveri sanoi, että tästä tulee sullekin muuten sakot... No, hän kärsiköön omassatunnossaan valheensa. Ja uskon siihen, että karma rankaisee tuollaisesta. Mun autoon ei tullut kuin pari naarmua, eikä ihmisille käynyt mitenkään.

Mökin saunan lauteet alkoivat olla loppu-slut. Jo viime kesänä ne nitisivät ja rutisivat siihen malliin, että piti henkeään pidätellen kiivetä lauteille. Syksyllä alalaude jo vähän irtosi seinästä, ja Tokaksvanhin lupautui tekemään mulle avaimet-käteen-systeemillä uudet lauteet. Tuli muuten hienot! Ja kestävät! Taitava poika mulla, ei nimittäin ollut koskaan ennen lauteita tehnyt.

Kun Tokaksvanhin tutki lauteita, hän totesi, että ne olivat erittäin heikosti kiinni, ja alalaude oli oikeastaan kiinni vain ylälauteessa, joka taas oli heikosti kiinnitetty. Sen lisäksi ne oli alkaneet lahota, etenkin lattian rajasta ns "tukipuista" (huomatkaa tarkoitukselliset sitaatit).

Oli tulossa juhannus ja sisko vieraaksi mökille. Juhannusaatto oli perjantai, keskiviikkona Tokaksvanhin tuli tutkimaan laudetilannetta. Olin varma, että me saunotaan vielä vanhoilla lauteilla juhannus, ei uusia kerkiä tekemään. Tokaksvanhin katseli hetken lauteita, irrotti vähän ylälaudetta seinässä ja sai koko rakennelman tulemaan suunnilleen kerralla alas. Onneksi ei saunottu juhannuksena vanhoilla lauteilla. Muuten sen lahonneen ja mädänneen läjän seassa olisi ollut kaksi ylipainoista mammaa....(?)

Kun lauteiden jäännöksiä tutkittiin, olin aika kauhuissani. Ne lepäsivät siis melkein kokonaan muutaman pystypuun varassa, joista yksi oli tehty kahdesta kappaleesta ja loputkin lahoja alaosastaan. Kun jäännökset oli kannettu ulos, aloin katsoa lattiaa, luulin että siinä oli lahonnutta tummaa puuta pala. Sitten se lähti liikkeelle.. Ukkoetana oli saanut majailla rauhassa lahoissa rakenteissa ja kasvaa pulleaksi lauteita syömällä.

Täyteen mittaan venytettynä se oli ainakin 10-senttinen. Ette halua tietää, miten sille kävi..

Mutta niin vain kävi, että me saunottiin juhannuksena uusilla lauteilla. Tokaksvanhin ahersi koko torstai-päivän ja sai viimeistelyä vaille lauteet valmiiksi. Ja kiltti poikani tuli vielä aattoaamuksi hommiin ja viimeisteli lauteet, jotta emme saa tikkuja pyllyyn. Ne on upeat, turvalliset, kestävät, irroitettavat lauteet ja koristelistat, selkänojat ja kaikki <3

Ennen:

Jälkeen

Pelkäsin, että vanhat seinäpaneelit näyttää kamalilta uusien lauteiden rinnalla, mutta kävikin toisinpäin: ne näyttää hyvältä, kun on uutta puuta ja vanhaa puuta vierekkäin. Tuon vanhan penkin uusin jossain vaiheessa, mutta se on kestävä ja saa olla toistaiseksi.

Nyt lämpiää sauna melkein joka päivä, kun voi turvallisesti lauteille kiivetä. Kiitos, Tokaksvanhin!

Mökillä on löytänyt paikkansa parikin juttua, jotka ei ole aiemmin tuntuneet sopivan minnekään. Taulu (vessanpöntön taakse, romanttinen enkelitaulu, kts aiempi postaus) ja pieni lokerikko, myös vessaan.

Verannalla on ollut kaksi vuotta odottamassa puinen pieni kaappi. Sillekään ei tuntunut löytyvän paikkaa. Kuvittelin, että sen voisi laittaa uuden tuvan seinään, mutta ei se sopinut ollenkaan hirttä vasten. Päätin laittaa sen ompeluhuoneen seinään. Helppo homma. Not!

Kaappi ei ole iso, mutta se painaa, koska on täyttä puuta. Ruuvien paikat on kaapin sisällä, ihan yläreunassa, ruuvaaminen on joka tapauksessa hankalaa, vaikka olisi joku pitämässä kaappia seinässäkin. Aikani taistelin ja koitin toisella kädellä pitää kaappia kiinni, toisella ruuvata, mutta totesin homman mahdottomaksi. Sitten nainen alkoi miettiä naisen ratkaisua.

Mittasin, mille korkeudelle haluan kaapin. Sitten lähdin etsimään sopivaa alustaa, mille asetan kaapin kiinnittämisen ajaksi. Rakensin hienon telineen. Tukevan ja sopivan korkuisen.

Kaappi oli ihan helppo kiinnittää, ja luotettavan telineen avulla se meni kerralla vatupassin suoraan...

Jonkun täytyisi vielä käydä läpi ompeluhuoneen ihmekasat koreista ja lattialta.  Miten niitä läjiä kertyykin joka puolella? Perustanko kangaskaupan?

Ai niin, yksi ikuisuustyö on valmis. Sain lopultakin ommeltua reunukset keskeneräiseen enkelijuttuun ja jutun seinälle ikkunan viereen.

Yksi enkeli jäi vahingossa yksisiipiseksi, tuo oikealla alakulmassa oleva. Sen piti saada kaksi siipeä, mutta jämälanka loppui kesken. Mutta koska hän on enkeli, hän sanoi että ei haittaa, yksi siipi riittää oikein hyvin. On kuulemma enemmänkin lyhyiden lentomatkojen ystävä, joten sopii hänelle.

Viivi täällä pitkästä aikaa, hei! Mie oon teille tottunut avautumaan murheistani ja huolistani, joten sallikaa minun vähän purkaa tuntojani teille. Asia koskee lähinnä tota mammaa, arvaattekin.

Mie oon alkanut nähdä vähän huonosti. Mamma sanoi, että mulla on jotain sidekal.... sidosk.... sidekul... no, jotain tulehdusta silmissä, mutta mie arvasin, mitä siitä seuraa, joten yritin olla kuin ei mun silmät rähmisi ollenkaan, eikä niitä kutittaisi. Mamma sanoi, että ne lääkkeet, joita se on vuoden ajan (kuvitelkaa! Vuosi kärsimystä jo!) lykkinyt aamuin-illoin mun silmiin, ei pelkästään auta enää. Mie kusetin sitä ja olin olevinani kuin näkisin telkkarin ihan normaalisti, kuten ennenkin.

Sitten jouduin vähän siristelemään silmiäni, että näkisin paremmin leffan

Ja lopulta piti ihan nousta seisomaan ja katsoa läheltä. Tässä kohtaa mamma sanoi, että huomenna tilataan sulle lääkäri. Mokasin!

No mehän mentiin sille Nina-lääkärille. Mie en tykkää siitä yhtään. Mut nostettiin sille pöydälle, ja mun silmiin työnnettiin sellaiset paperilaput mittaamaan kyynelten määrää. Eikö ne ymmärrä, että mie itken koko ajan SISÄISESTI, kun mua viedään aina lääkärille. Mamma tossa sanoo, että sitäkin itkettää ne lääkärilaskut, mutta mie sanoin sille, että tuki suus ja ole hiljaa. Kyyneliä ei niiden typerien läpysköiden mukaan tullut, ja sitten mamma meni sanomaan, että mun korvissakin on jotain möhnää. Missä välissä se sen kerkisi hoksata, oon raapinut korvia ihan salaisesti, jotta mamma ei näkisi. No se Nina otti korvastakin pumpulipuikolla sitä möhnää, ja siinä vaiheessa mie sanoin vienosti :UIH! Ei se sattunut, mutta piti vähän esittää.. Möhnä tutkittiin, eikä siinä ollut bakteereita, tiesinhän mie sen, mutta ei ne usko mua, oman itseni asiantuntijaa.

Sitten mamma sai pussillisen lääkkeitä mukaan. Katsokaa, näitä se tunkee minuun monta kertaa päivässä.

Ja hahhah, mamma meni ihan sekaisin, kun joitain lääkkeitä annetaan kaksi ja osaa kolme kertaa päivässä. Sen piti tehdä oikein taulukko, milloin se laittaa tippaa silmään ja milloin korviin ja milloin huuhtoo ja milloin kostuttaa.

Jos oisin kielenkäytöltäni brutaali, sanoisin että nyt terrieriä vit.... mutta koska en ole, sanonpa vain, että nyt muuten kyrsii!

Ja olin kuulevinani, että mamma sanoi tänään Kaksoslikalle, että huomenna Viivi trimmataan. Voi pahus! Mie en nouse täältä lattialta. Kantakoon autoon ja trimmiin. Tai menkööt ite välillä. Mokomakin karvapää!